Kurdin kanssa keittiössä

Parhaiden reseptien metsästystä Lähi-idästä. Myös vegaanisia ja vehnättömiä leivonnaisia.

Search

Nopea dolma uunissa (vegaaninen)

dolma-uunissa

Dolma eli täytetyt vihannekset on monen suosikki. Täytteenä on maustettua riisiä ja lihaa. Kattilaan voi lisätä myös kanaa tai lihaa. Tai sitten voi tehdä ihan kasvisversion. Tapoja on niin monia. Katso täältä miten yleensä valmistan dolman.

Juuri tein dolmaa vieraille ja täytettä jäi hieman yli. Tein jo kaksi kattilallista, eikä niihin enää mahtunut yhtään vihannesta, joten mietin olisiko muita tapoja miten loppu täytteen voisi hyödyntää. Jotkut kaatavat sen dolman päälle. Itse yleensä pakastan seuraavaa kertaa varten, mutta tällä kertaa sitä oli tosi vähän, ettei kannattanut pakastaa.

Mietin voisiko sen hyödyntää tekemällä dolmaa uunissa vähän kuin täytetyt paprikat tyylillä. Kurdi kuitenkin tyrmäsi ajatuksen, koska dolman täytteessä riisi on raakaa, eikä se kypsyisi kunnolla uunissa. Selasin muutamia täytetyt paprikat ohjeita netissä ja tosiaan niissä täytteenä käytettiin kypsennettyä riisiä.

Ajatus jäi muhimaan. Yksi päivä sitten keksin käyttää riisin tähteitä ja valmistin dolman uunissa. Kun käytti samoja mausteita mitä perus dolmassa, niin tästä tuli aika lähellä sitä aitoa dolmaa. Lihaa tosin nyt ei ollut käytössä, joten se tietysti vaikutti makuun. Kaiken lisäksi dolman valmistus uunissa oli paljon nopeampaa. Riippuen vihanneksista aikaa menee noin tunti.

Päällä oleva riisi voi kuivua ikävästi, joten kannattaa laittaa vihanneksesta kansi päälle tai käyttää juustoraastetta, kuten täytetyissä paprikoissa. Pidempään kypsentäessä kannattaa laittaa myös folio päälle.

Uunissa valmistetun dolman voi syödä sellaisenaan tai esim. kanan tai lihan lisukkeena riisin sijasta.

Nyt kun googletin englanniksi, niin löytyihän niitä muitakin ohjeita, joissa dolma on valmistettu uunissa. Ehkä ensi kerralla kokeilen mangoldin lehdistä.

Dolma uunissa

Täyte
1 pieni sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
1-2 rkl tomaattipyreetä
½-1 tl suolaa
½ rkl dolmamaustetta
2 kuppia (n. 4,8 dl) keitettyä riisiä (tai reilu ½ kuppia (1 ½ dl) raakaa riisiä)
1 dl silputtua tilliä
1 dl silputtua lehtipersiljaa
1 rkl sitruunamehua

Vihannekset (maun mukaan)
tomaatteja
pieniä munakoisoja
dolmapaprikoita
tavallisia paprikoita

Lisäksi
(juustoraastetta, vegaanista tai tavallista)

Keitä riisi ohjeen mukaan tai käytä tähteeksi jäänyttä riisiä.

Kuori paloittele sipulit pieniksi. Kuullota sipuleita öljyssä. Lisää tomaattipyree, suola, dolmamauste ja keitetty riisi. Sekoita ja paista muutaman minuutin ajan. Ota paistinpannu pois kuumalta levyltä ja lisää tilli, persilja ja sitruunamehu. Sekoita.

Valitse mieleiset vihannekset. Leikkaa tomaatista ja munakoisosta hattu pois ja koverra ne kupiksi. Sisukset voit paloitella täytteeseen. Leikkaa paprikoista hattu pois ja poista siemenet. Voit leikata paprikat myös pystysuuntaan.

Täytä vihannekset ja asettele uuninvuoalle. Laita kannet päälle tai vaihtoehtoisesti ripottele juustoraastetta. Laita folio päälle (varsinkin jos paistat kauemmin) ja paista 200 asteisessa uunissa 20-60 minuuttia.

Syö sellaisenaan tai kanan/lihan lisukkeena.

Vinkkejä

Tämä täytemäärä riitti 3 pieneen tomaattiin, 1 pieneen munakoisoon, 2 dolmapaprikaan (ovat tavallisia pienempiä) sekä 1 tavalliseen paprikaan.

20 minuutissa tomaatit on jo sopivan kypsiä. Paprikat ja munakoiso vaativat enemmän aikaa, mutta 20 minuuttiakin riittää niille, jos aikaa ei ole enempää.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti