Kurdin kanssa keittiössä

Parhaiden reseptien metsästystä Lähi-idästä. Myös vegaanisia ja vehnättömiä leivonnaisia.

Search

Kibbeh bil sanieh - Helppo kibbeh-lihapiirakka


Kibbeh bil sanieh on bulgurista ja jauhelihasta tehty piirakka. Piirakka muodostuu kolmesta kerroksesta; alimmainen ja päällimmäinen on bulguria ja keskellä jauhelihaa.

Mukaan olisi kuulunut myös pinjansiemeniä, mutta niitä ei nyt ollut. Alkuperäisessä ohjeessa oli myös laitettu paljon jauhelihaa bulgurin joukkoon, mutta laitoin vain pienen kourallisen. Bulgur ja jauheliha oli myös sekoitettu monitoimikoneessa, mutta itse en näe sitä tarpeellisena varsinkaan piirakkaa tehdessä.

Bulgur kubbaa (tai kibbeh, oletan olevan sama asia, korjatkaa jos olen väärässä) tehdessä on tärkeää olla tietynlaista bulguria. Oikeanlaisen tunnistaa siitä, että pussin päällä lukee sefel kitel, cherish tai brwesh. En ole varma voiko tässä piirakassa käyttää tavallista bulguria, joten kannattaa ostaa em. bulguria. Tavallista bulguria käytettäessä, piirakasta voi tulla helposti murenevaa. Mutta varmasti en toki osaa sanoa.

Tämän kibbeh piirakan tein jo viime keväänä, mutta en silloin jaksanut julkaista, joten tässä se nyt on.

Kibbeh bil sanieh

Taikina
2 kuppia (4,8 dl) hienoa bulguria (sefel kitel, cherish tai brwesh) + vettä
1 pieni sipuli
1 tl suolaa
¼ tl jeeraa/juustokuminaa
(raakaa jauhelihaa)

Täyte
3 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
750 g lampaan- tai naudanjauhelihaa
½ tl jeeraa/juustokuminaa
¼ tl kanelia
¼ - 1 tl chilijauhetta tai pul biberiä (maun mukaan)
1 tl kurkuma
1 ½ tl suolaa
tuoretta rouhittua mustapippuria
1 rkl pilkottua lehtipersiljaa

Vuoan voiteluun
suolaamatonta voita/margariinia

Liota burgulia lämpimässä vedessä vähintään 30 min ja siivilöi vesi pois.

Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla, kunnes ne ovat kullanruskeita. Varo etteivät pala.

Silppua sipulit pieniksi. Laita pannulle öljy ja kuullota sipuleita. Lisää jauheliha (jos haluat laittaa bulgurin joukkoon jauhelihaa jätä pieni osa syrjään tässä vaiheessa) ja kypsennä. Lisää mausteet. Lisää lopuksi lehtipersilja ja pinjansiemenet. Maista ja lisää tarvittaessa lisää mausteita.

Silppua sipuli pieniksi. Sekoita sipuli, mausteet ja bulgur tehosekoittimessa tai käsin. Lisää raakaa jauhelihaa jos haluat ja sekoita hyvin.

Voitele vuoka (itse käytin pyöreää piirakkavuokaa). Lisää puolet bulgurjauhelihamassasta vuokaan ja taputtele tasaiseksi. Lisää päälle paistettu jauheliha. Lisää loput bulgurjauhelihamassasta ja taputtele tasaiseksi.

Ripottele päälle suolaa ja mustapippurirouhetta. Paista 25 min 175 asteessa. Leikkaa timantin muotoiseksi. Jatka paistamista 25 min tai kunnes on ruskistunut ja täysin kypsä. Anna seisoa 5 minuuttia ennen tarjoilua.

Vinkkejä

Bulgurista tulee hieman vetistä, mutta se ei haittaa piirakkaa tehdessä. Taikina on vain helpompi levittää vuokaan.

Lähde: rehanadujour.com, sbs.com

Ei kommentteja

Lähetä kommentti