Kurdin kanssa keittiössä

Parhaiden reseptien metsästystä Lähi-idästä. Myös vegaanisia ja vehnättömiä leivonnaisia.

Search

Shfta - Maukkaat ja rapeat lampaanjauhelihapihvit (öljyssä tai uunissa)


Shfta eli lampaanjauhelihapihvit ovat dolman jälkeen yksi suosikkiruoistani. Ne ovat rapeita (ei kuitenkaan mitään kuivia korppuja) ja niitä haluaa syödä paljon.

Shftat eivät ole kuitenkaan kovin terveellisiä, sillä ne paistetaan runsaassa öljyssä. Olenkin nyt muutaman kerran kokeillut tehdä shftaa uunissa. Eihän se tietenkään ole sama asia. Uunissa shftasta tulee kuin mitä tahansa jauhelihapihvejä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että shftat olisivat huonoja, kun ne kypsentää uunissa. Joten kannattaa kokeilla myös uuniversiota. Tai voi tehdä niin kuin minä tein tällä kertaa; paistaa osan uunissa ja osan öljyssä.

Tällä kerralla onnistuin lopulta tekemään ihan parasta shftaa ja kaiken lisäksi maistui vielä seuraavanakin päivänä todella hyvältä. Aina se on ollut todella hyvää, mutta ongelmana on ollut, että välillä pihvit ovat hajonneet paistettaessa. Jossain vaiheessa aloin muussaamaan tomaatit monitoimikoneeseen, koska se oli kätevää. Tämä oli kuitenkin virhe, sillä se teki taikinasta liian nestemäistä. Tällöin pihvit hajosivat pannulla paistettaessa, vaikka olin laittanut jauhoja jopa 2 dl.

Tällä kerralla palasin vanhaan tapaani tehdä shftaa. Lisäksi lisäsin eri mausteita sekä raastettua perunaa. Yritin myös poistaa mahdollisimman paljon nestettä pois vihanneksista. Laitoin jauhoja puoli desiä, mutta varmasti vähemmälläkin olisi toiminut. Jauhojen määrä kuitenkin kannattaa aina testata, koska vihannesten määrä ja kosteus vaikuttaa taikinaan.

Shfta

n. 30 kpl

1 iso sipuli
4-5 valkosipulinkynttä
1-2 tomaattia
1-2 perunaa
2 kourallista (n. 30 g) tuoretta lehtipersiljaa
(n. 10 lehteä tuoretta minttua)
reilu ½ dl tomaattipyreetä
2 ½ tl suolaa
3 tl currya
1 tl jeeraa
½ tl inkiväärijauhetta
¼ tl mustapippuria
750 g karitsanjauhelihaa
n. 2 rkl - ½ dl vehnäjauhoja (ei uuniversioon)
1-2 rkl oliiviöljyä (uuniversioon jos haluat)
rypsiöljyä paistamiseen

Kuori ja silppua sipulit monitoimikoneessa pieniksi. Paloittele tomaatit veitsellä mahdollisimman pieniksi (käytä vain tomaatin kiinteää osaa). Raasta perunat mahdollisimman hienoksi. Puristele tai valuta kaikista ylimääräiset nesteet pois. Silppua lehtipersilja ja minttu veitsellä. Sekoita vihannekset keskenään, lisää mausteet ja sekoita hyvin. Sekoita seos jauhelihan joukkoon käsin.

Öljyssä paistaminen
Lisää jauhoja ja sekoita hyvin käsin. Tee tarvittaessa testipihvi ja lisää jauhoja, jos pihvi hajoaa paistettaessa. 

Muotoile taikinasta öljytyn leivinpaperin päälle soikeita (n. 8 cm) ja mahdollisimman ohuita pihvejä. Kasta kädet välillä öljyyn, jotta taikina ei tartu käsiin.

Laita paistinpannuun rypsiöljyä reilu 1 cm kerros tai matalaan kattilaan reilummin öljyä. Kuumenna öljy ensin kuumaksi (levy 6) ja paista pihvit öljyssä molemmin puolin (levy 4). Laita paistamisen jälkeen pihvit talouspaperin päälle, johon ylimäärä öljyä imeytyy. Tai laita pihvit siivilän päälle.
Kurdit paistavat shftat runsaassa öljyssä, mutta vähän vähempikin riittää ja niistä saa silti ihan yhtä hyviä.

Uunissa
Lisää oliiviöljyä, jos haluat. Sekoita hyvin käsin.

Muotoile soikeita ohuita pihvejä leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa 15-20 minuuttia toiseksi ylimmällä tasolla.


Uunissa paistetut shftat ovat hieman erinäköisiä kuin öljyssä paistetut.

Tarjoile shftan kanssa pilkottuja vihanneksia (kurkkua, tomaattia, (romaine)salaattia, paprikaa, lehtipersiljaa), naan leipää sekä riisiä (ohje täällä), jos haluat.

Vinkkejä

Voi kokeilla myös naudanjauhelihaa, jos lampaanliha ei maistu.

Poista ylimääräiset nesteet puristelemalla kädessä tai lusikan avulla siivilässä. Uunissa pihveistä irtoaa muuten liikaa nestettä. Uppopaistaessa liika nestemäärä taas hajottaa pihvit. Jauhojen lisääminen auttaa, mutta niitä voi joutua laittamaan yli 2 dl.

Gluteenittomat pihvit saat kun korvaat vehnäjauhot esim. gluteenittomilla kaurajauhoilla.

Liian kuumassa pihvit palavat päältä ja jäävät sisältä raa’aksi.

Pihvit kannattaa asettaa pannulle järjestyksessä, siten tietää helpoiten mikä pihveistä on seuraavaksi kypsä.

Shfta on parhaimmillaan juuri paistettuna. Rasvassa paistettuja shftaa ei kannata pakastaa, vaan valmistaa sen verran kun syö. Uunissa valmistetut pihvit voi hyvin pakastaa.

Säästä tyhjä öljypullo ja kaada sinne öljyjäte paistamisen jälkeen.

Lähde: sukulaiset, tara amin
 

Kurkistus kurdikeittiöön

Shfta paistetaan runsaassa öljyssä. Yleensä kurdit valmistavat shftat ulkona, koska öljy roiskuu.


Valmista. Nam, nam.


2 kommenttia