Kurdin kanssa keittiössä

Parhaiden reseptien metsästystä Lähi-idästä. Myös vegaanisia ja vehnättömiä leivonnaisia.

Etsi tästä blogista

Kurdin kanssa piknikillä - Mitä tarvitaan mukaan?

Newroz piknikillä dolmaa (Kurdistan 21.3.2013)

Kurdeilla on tapana käydä piknikillä Newroz juhlapäivänä, perjantaisin ja Eid-päivinä (ainakin Suomessa). Newroz on kurdien uusi vuosi ja sitä juhlitaan 21.3. Toisin sanoen aina on hyvä syy lähteä piknikille. 

Kurdistanissa on kesällä niin kuuma, että piknik retket vähenevät ja piknikille mennään vasta myöhään illalla. Aurinko laskee noin klo 19 aikoihin, joten sen perusteella kannattaa valita paikka, jossa on valot. Piknikille lähdetään aamulla ja illalla palataan kotiin. Newroz aamuna kannattaa lähteä jo hyvissä ajoin, jos haluaa hyvän paikan. Suomessa ei ole mahdollista joka perjantai suunnata piknikille. Lähinnä nyt sään takia ja/tai työn (Kurdistanissa perjantai ja lauantai ovat vapaapäiviä). Tosin tänä vuonna on ollut todella hyvät ilmat.

Tässä taidetaan grillata kalaa, joka on maustettu sumakilla (Kurdistan 1.9.2014)

Piknikkiä on aina ennen odottanut innolla, mutta lapsen myötä siitä on tullut rasittavaa. Ei voi rauhassa valmistella ruokaa ja silmät pitää olla selässäkin. Yleensä päiväunet jää välistä, niin loppu päivä menee levottomasti. Kaiken lisäksi ympärillä voi pyöriä parikymmentä nälkäistä lokkia, jotka odottavat vesikielellä herkkuja. 

Viime syksynä meillekin tuli auto, joten tämä on ensimmäinen kesä kun päästään kunnolla piknikille. Viime vuonna ei edes taidettu kertaakaan olla piknikillä ja sitä edellisenä vuotena ehkä kerran. Tänä kesänä ollaan oltu jo viitisen kertaa. 

Kaikki se tavaramäärä (kuten alla olevassa listassa näkyy) on ihan hirveä. Ja jos on lapsia, niin siihen vielä tarvittavat lasten lelut ym. tavarat. Kaikkia listan tavaroita ei ole tarpeellista ottaa mukaan joka kerta. Tarve riippuu ihan seurasta, paikasta ja siitä mitä aikoo grillata. Jos aikoo grillata usein kesällä, kannattaa osa tavaroista säilyttää valmiina kassissa ja autossa seuraavaa piknikkiä varten.

Newroz piknikillä lihaa vartaassa (Kurdistan 22.3.2014)

Yksi päivä aloin miettimään, etten ole koskaan ollut suomalaisten kanssa piknikillä (eli kaikki olisi suomalaisia). Mutta voisin kuvitella että se menee jotenkin näin: grilli kuumaksi, makkarapaketti auki ja makkarat grilliin. Sinappia makkaran päälle ja makkara nassuun. Suomalaisia ei oikein yleisillä grillipaikoilla näy, yleensä on vain arabeja ja kurdeja. Suomalaiset taitavatkin enimmäkseen grillata kotipihoillaan ja käyvät piknikillä ilman grilliä. Meilläkin on kotipihalla (taloyhtiön) grilli, mutta eihän se tietenkään ole sama asia grillata siinä. Tarkoitus on lähteä viettämään päivä perheen tai ystävien kesken grillaten ja jutustellen jonnekin vähän kauemmas kotipihasta. 


Grillausvälineet

grilli
hiilet
sytytysneste
sytytin/tulitikut
"tuulettaja"
     - virallista nimeä en tiedä, mutta siihen voi käyttää esim. pahvinpalaa, leikkuulautaa tms.
metallisia grillitikkuja sekä leveitä metallivartaita (adana kebabiin)
     - grillaustikut voi laittaa vaikka pahvimukiin pystyyn kuljetuksen ajaksi
     - on olemassa myös koteloita, mutta en tiedä saako niitä Suomesta
grillaushalsteri
folio grillialustoja
pihdit

Ruokailutarvikkeet

kertakäyttölautasia (biohajoavia)
ruokailuvälineitä (lusikoita, haarukoita)
mukeja (vesi, mehu, tee)
teepannu (soveltuu grillin päälle) tai termoskannu
1-3 veistä 
     - veitset mukiin ja pussiin tai veitsiä joissa suojus 
     - isoja ja pieniä
1-3 leikkuulautaa
vesikannu tai vesipullo

Hygieniatarvikkeet

kanisteri vedelle 
     - juomavedeksi, käsien ja hedelmien/vihannesten pesuun 
     - joissakin piknik paikoissa voi olla myös vesihana
kertakäyttöhanskoja
muovipöytäliina
kosteuspyyhkeitä
talouspaperia
roskapusseja ja biojätepusseja
pusseja tai rasioita kotiin vietäville ruoille
astianpesuainetta pieneen matkapulloon
pesusieni
saippuaa
pyyhe

Muut tarvikkeet

piknikpeitto 
     - jos enemmän väkeä, kannattaa olla kaksi isoa peittoa
teltta ja makuualusta
     - teltta on hyvä olla mukana, jos on pieniä lapsia (imetys, vaipanvaihto, päiväunet)
     - nopeasti koottava ja purettava teltta on paras
kylmäkalleja
kylmälaukku (auton sytyttimellä toimiva tai perus)

Ruoka

valmiiksi marinoitu kana/lammas/nauta muovipussissa tai kannellisessa rasiassa
vihanneksia: kurkku, tomaatti, paprika, sitruuna
hedelmiä: banaaneja, viinirypäleitä, melonia, kirsikoita, mandariineja jne
naposteluun: auringonkukansiemeniä, pähkinöitä
teetä
sokeria
vettä
mehua
naan -leipää
suolaa
lehtipersilja

Lisäksi

Jos on lapsia, niin leluja, vaatteita, vaippoja ym. tarvikkeita. 
Rannan läheisyydessä uimatarvikkeet.


Yllä oleva lista kannattaa tulostaa ja laittaa talteen piknikkassiin. Mukavia piknikpäiviä kaikille.
Shish tavuk kebabin reseptin voit lukea täältä. Lisää grillausreseptejä on tulossa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti