Kurdin kanssa keittiössä

Parhaiden reseptien metsästystä Lähi-idästä. Myös vegaanisia ja vehnättömiä leivonnaisia.

Search

Terveellisemmät kulichat (vegaaninen, gluteeniton, sokeriton)


Kulichat ovat irakilaisia pähkinä- tai taatelitäytteisiä keksejä, jotka maistuvat teen kanssa. Tällä kertaa tein kulichat gluteenittomina.


En myöskään lisännyt niihin sokeria, sillä taatelit ovat tarpeeksi makeita. Lisäksi kulichat ovat myös vegaanisia. Jos tällainen ton versio ei kiinnosta, selaa silti postauksen loppuun asti, jossa vinkki extra makeaan kulichaan.

Olen nyt lapsen takia ollut maidottomalla ja kananmunattomalla dieetillä jo 1,5 vuotta. Lisäksi yhdessä välissä välttelin myös vehnää, joten jonkun verran olen kokeillut vehnätöntä leipomista. Se on ollut kaikista vaikeinta, koska vehnästä vaan tulee paremman makuisia leivonnaisia. Lisäksi vehnätaikinaa on helpompi käsitellä.

Monet gluteenittomat tuotteet myös maistuvat jauhoisilta ja murenevat helposti. Eli ei hirveän suuret odotukset ollut tämän reseptin suhteen. Näistä tuli kuitenkin oikein kelpoja korvaamaan perus kulichat (katso perusohje täältä). Taikina on tietysti hieman vaikeampi kaulita, mutta ei mielestäni liian hankala. Kauliminen onnistui hyvin kahden leivinpaperin välissä. Rullaaminen onnistui myös hyvin leivinpaperin avulla. Eivätkä nämä kulichat myöskään murennu käsiin syödessä tai maistu jauhoilta. Taikinaakin kannattaa maistaa, kurdille sekin kelpasi.

Kookosöljystä en ole oikein varma onko se terveellistä vai ei, enkä ole sitä koskaan käyttänyt, joten vaihdoin sen oliiviöljyyn. En ole ennen oliiviöljyä käyttänyt leivonnassa, mutta jossain näin sitäkin käytettävän joten uskalsin kokeilla. Käytän Lidlin oliiviöljyä, joka sopii paistamiseen. Siitä ei onneksi tullut mitään outoa makua kulichoihin.

Taatelisiirappia löytyi kaapista, joten tähän se sopii loistavasti. Muitakin nestemäsiä makeuttajia voi tässä käyttää, esim. hunajaa. Taatelisiirappi antoi taikinalle kivan ruskean värin. Tarkista ettei taatelisiirappi sisällä mitään ylimääräistä (esim. glukoosia).

En sitten tiedä miten hunaja tai kookosöljy vaikuttavat makuun ja rakenteeseen, mutta koska ne oli mainittu alkuperäisessä ohjeessa niin laitoin ne tähän myös vaihtoehdoksi.

Kuten jo aiemmin instassa mainitsin, kurdi löysi kaupasta valmista taatelimassaa. Kokeilin sitä samalla miten toimi näissä. Taatelimassa kannattaa ajoissa ottaa huoneenlämpöön, jotta se pehmenee tarpeeksi. Valmista massaa oli kyllä mukavampi käyttää, joten jos löydät itämaisesta kaupasta taatelimassaa, niin kannattaa ostaa.

Jos kuitenkin käytät taateleita, niin ne kannattaa keittää pienessä määrässä vettä. Näin massasta saa pehmeämpää ja sen saa levitettyä helpommin gluteenittoman taikinalevyn päälle.

Terveellisemmät kulichat

Taikina
1 kuppi (2,4 dl = 100 g) mantelijauhetta
1 kuppi (2,4 dl = 140 g) riisijauhoja
½ tl suolaa
½ tl (ceylon)kanelia
1 tl kardemummaa
6 rkl oliiviöljyä / kookosöljyä
4 rkl taatelisiirappia / hunajaa
n. 2 rkl kauramaitoa tmv.

Täyte
150 - 200 g taateleita (ilman kiviä) / taatelimassaa
½ tl (ceylon)kanelia
½ tl kardemummaa
n. 1 dl vettä (ei valmiiseen taatelimassaan)

Päälle
seesaminsiemeniä

Sekoita kulhossa mantelijauhe, riisijauhot ja mausteet. Lisää oliiviöljy sekä taatelisiirappi. Sekoita hyvin käsin. Jos taikina on liian kuivaa, lisää kauramaitoa 1 rkl kerrallaan, kunnes taikina pysyy kasassa (kuva alla no. 1). Anna seistä jääkaapissa 30-60 min.

1. Taikina 2. Kaulittu taikina 3. Taateleista tehty täyte taikinan päällä. 4. Taatelimassa taikinan päällä. 5. Taikinan rullaus. Ota kuvassa näkyvien leppäkerttujen kohdalta kiinni ja liu'uta varovasti leivinpaperia pöydäntasossa, jolloin taikina menee rullalle. 6. Valmis rulla.

Poista taateleista kivet. Laita teflonkattilaan taatelit, mausteet ja n. ½ dl vettä. Kuumenna ja hajota kauhalla taateleita. Lisää tarvittaessa vettä, kunnes muodostuu pehmeä massa, jota on helppo levittää taikinan päälle (ei saa olla kuitenkaan liian löysää) (kuva alla). Veden määrä riippuu taatelien kosteudesta (itse lisäsin yht. 1 dl vettä).
Taateleista tehty täyte.
Voit käyttää myös valmista taatelimassaa. Ota taatelimassa ajoissa huoneenlämpöön, jotta sitä on helpompi käsitellä. Sekoita valmiiseen taatelimassaan mausteet käsin.

Jaa taikina kahteen osaan, jolloin taikina on helpompi käsitellä. Kaulitse taikinasta mahdollisimman ohut suorakulmio kahden leivinpaperin välissä (kuva yllä no. 2).

Levitä taatelimassa varovasti päälle. Valmiin taatelimassan saa taikinan päälle parhaiten ottamalla siitä pieniä paloja, jotka litistää kädessä (kuva yllä no. 4). Rullaa taikina alimmaisen leivinpaperin avulla rullalle (kuva yllä no. 5). Ota kuvassa näkyvien leppäkerttujen kohdalta kiinni ja liu'uta varovasti leivinpaperia pöydäntasossa, jolloin taikina menee rullalle.

Painele varovasti rullaa hieman litteämmäksi. Leikkaa terävällä veitsellä paloiksi ja siirrä varovasti pellille. Painele päälle koristeeksi seesaminsiemeniä.

Valmiina uuniin.

Paista 180 asteessa n. 15 min. Tarkista kypsyys kurkkaamalla kulichan alle, sillä päältä ei oikein näy kypsyyttä (ks. kuva alta liikaa paistuneesta).

Tämä paistui liian kauan (n. 18 min)

Säilytä kulichat jääkaapissa.


Lähde: alkuperäinen ohje

Käytin tällä kertaa näitä taateleita täytteeseen.
Valmis taatelimassa.

Lokum kulicha 

Ja niille, jotka ei tästä gluteenittomasta versiosta välitä, voi kokeilla laittaa kulichojen väliin lokumia. Jos lokum maistuu, niin suosittelen kokeilemaan. Sain tähän vinkin eräältä kurdi kaverilta.

En viitsinyt näistä erillistä postausta tehdä, koska ohje on ihan sama kuin perus kulichoissa, vain täyte eri. Joten lisäsin perus kulicha reseptiin ohjeet miten niitä tehdään. Kurkkaa ohje täältä.

Lokum kulicha

Ei kommentteja

Lähetä kommentti