Kurdin kanssa keittiössä

Parhaiden reseptien metsästystä Lähi-idästä. Myös vegaanisia ja vehnättömiä leivonnaisia.

Search

Mahallabi - Ruusuinen maitovanukas (myös vegaaninen)


Mahallabi on maitovanukas, joka on maustettu ruusuvedellä.

Arabit kutsuvat sitä nimellä muhallabiyya, turkkilaiset tuntevat sen nimellä muhallebi ja israelilaiset kutsuvat sitä nimellä malabi. Englanniksi sitä kutsutaan nimellä custard.

Kaakaojauhe ei perinteiseen mahallabiin kuulu, mutta halusin sitäkin kokeilla ja hyväähän siitäkin tuli. Tosin se voi kaivata hieman enemmän sokeria, kuin ilman kaakaojauhetta oleva. Yleensä maustan mahallabin ruusuvedellä, mutta tällä kertaa laitoin vain ripauksen kardemummaa. Tällä kertaa kokeilin myös käyttää kondensoitua mantelimaitoa (itse tehty, ohje alempana). Sillä saa hieman erilaisemman maun mahallabiin, joten kannattaa sitäkin kokeilla. Jos maito sopii, kaupasta löytyy valmista kondensoitua maitoa.

On taas ollut vähän hiljaisempaa blogissa, mutta joskus se on vaan niin vaikeaa kokeilla reseptejä. Välillä jokin raaka-aine puuttuu eikä löydykään enää sieltä mistä ennen on ostanut. Tai välillä käy niin, että kurdi ehtii syödä jonkun ainesosan, ennen kuin ehtii siitä mitään valmistaa. Tai joskus vaan ei onnistukaan niin kuin ajattelee. Kokeiltavaa kyllä löytyy monenlaista. ehdotuksiakin otetaan vastaan.

Mahallabi

2 annosta

2 ½ dl maitoa/mantelimaitoa (tavallista tai kondensoitua)
1-2 rkl sokeria (½ rkl jos käytät kondensoitua (manteli)maitoa)
ripaus suolaa
1 ½ - 2 rkl maissitärkkelystä
2 rkl kylmää vettä

Mausteet (lisää jokin näistä mielesi mukaan)
½ tl ruusuvettä tai appelsiininkukkavettä
ripaus kardemummaa
vajaa 1 rkl kaakaojauhetta, sokeriton

Koristeet (lisää jokin näistä mielesi mukaan)
rouhittuja saksanpähkinöitä
rouhittuja pistaasipähkinöitä (suolaton)
rouhittuja manteleita
baklavaa
jauhettua (ceylon)kanelia
rusinoita
siirappia ym.

Valmista ensin kondensoitu mantelimaito alempana olevan ohjeen mukaan tai käytä valmiita tuotteita.

Sekoita maissitärkkelys ja kylmä vesi kulhossa. Mittaa teflonkattilaan maito, sokeri ja suola. Mausta kardemummalla tai kaakaojauheella, jos haluat. Sekoita vispilällä kokoajan ja lisää kiehuvaan seokseen ohuena nauhana maissitärkkelysvesiseos. Lisää lopuksi ruusuvesi/appelsiininkukkavesi ja sekoita. Ota pois levyltä, sillä mantelimaito ainakin kuplii helposti yli kattilan. Anna hieman jäähtyä ja kaada tarjoilukulhoihin ja koristele mielesi mukaan. Tarjoile kylmänä.

Vinkki

Jos laitat 2 rkl maissitärkkelystä, siitä tulee aika paksua, joten kannattaa heti kaataa tarjoilukulhoon, ennen kuin se jäähtyy.

Mantelimaito sopii tähän parhaiten, jos haluaa maidottoman version tehdä. Kauramaidolla olen kokeillut, enkä itse oikein tykännyt sen mausta.


Kondensoitu mantelimaito

n. 5 dl

10 dl mantelimaitoa (esim. Alpro mantelimaito)
2 rkl sokeria
ripaus suolaa
1 maustemitta vaniljajauhetta tai ½ rkl vaniljasokeria

Mittaa aineet isoon teflonkattilaan. Mittaa aluksi veitsellä nesteen määrä (loppuvaiheessa mittaa uudelleen, jolloin on helpompi nähdä onko puolet nesteestä jo haihtunut). Kun seos kiehuu, laita levy 3-4. Seoksen kuuluu kiehua hiljalleen. Sekoita 5-10 minuutin välein, jotta pintaan ei tule kalvoa tai se ei pala pohjaan. Noin tunnin kuluttua neste on haihtunut puoleen (mittaa välillä veitsellä määrä). Anna jäähtyä.

Säilyy jääkaapissa noin viikon.

Vinkki

Kondensoidusta mantelimaidosta saa tehtyä todella hyvää jäätelöä.


Lähde: mahallabi, kondensoitu mantelimaito

Ei kommentteja

Lähetä kommentti