Kurdin kanssa keittiössä

Parhaiden reseptien metsästystä Lähi-idästä. Myös vegaanisia ja vehnättömiä leivonnaisia.

Search

Barazek - Syyrialaiset rapeat seesami-pistaasikeksit


Barazek keksit ovat kuuluisia syyrialaisia rapeita keksejä, joissa on seesaminsiemeniä sekä pistaasipähkinöitä.

Itse käytin vain seesaminsiemeniä, koska pistaasipähkinöitä ei nyt ollut kaapissa. Jälkikäteen luin myös mahlab mausteen sopivuudesta näihin kekseihin. Ensi kerralla voisi kokeilla sitäkin. Paahdetut seesaminsiemenet antavat kuitenkin hyvin makua kekseihin.

Taikinan käsittely voi tuntua aluksi vaikealta, mutta ei ole liian hankalaa (ks. video täältä kohdasta 2:50 eteenpäin). Loppumuotoilu kuitenkin tehdään pellillä. Mitä ohuempia niistä taputtelet sitä rapeampia ne ovat. Keksit voi kuitenkin halutessaan jättää myös paksummiksi.

Barazek

n. 20 kpl

Siirappi
vajaa 1 dl vettä
vajaa 1 dl sokeria
(1 rkl hunajaa)

Keksit
n. 100 g seesaminsiemeniä
n. 100 g pistaasipähkinöitä
1 dl tomusokeria
n. 70 g voita / margariinia
¼ tl kuivahiivaa
n. 2 dl vehnäjauhoja
(1 tl mahlab maustetta)
½ dl vettä

Valmista ensin siirappi. Mittaa aineet kattilaan ja anna kiehua pari minuuttia. Anna siirapin jäähtyä.

Paahda seesaminsiemenet kuivalla pannulla hieman ruskeiksi. Murskaa pistaasipähkinät monitoimikoneessa.

Siivilöi isoon kulhoon tomusokeri. Lisää joukkoon pehmeä rasva. Vatkaa varovasti vatkaimella vaahdoksi (tomusokeri pöllyää). Lisää joukkoon 1 dl jauhoja, johon on sekoitettu kuivahiiva. Sekoita vatkaimella varovasti. Lisää 42-asteinen vesi ja loput jauhot pikkuhiljaa. Sekoita tasaiseksi. Laita taikina jääkaappiin 30 minuutiksi.

Laita lautaselle paahdetut seesaminsiemenet ja lisää noin puolet siirapista (lisää tarvittaessa myöhemmin lisää). Laita toiseen lautaseen pistaasipähkinärouhe (sekä maapähkinämurska).

Ota taikinasta pieniä palloja (halk. n. 3-4 cm). Taputtele ensin taikina litteäksi (n. 1 cm paksuinen)pistaasipähkinä kulhossa ja toinen puoli seesaminsiemen kulhossa. Taikina on tahmeaa, mutta ei liian haastavaa saada siitä keksejä. Nosta keksit leivinpaperoidulle pellille. Taputtele keksit vielä pellillä niin litteäksi kuin saat (lisää tarvittaessa päälle vielä seesaminsiemeniä). Jätä tilaa keksien väliin sillä ne leviävät jonkun verran.

Paista keskitasolla 170 asteessa 15-20 minuuttia. Tarvittaessa käännä pelti loppuvaiheessa. Paista vaaleanruskeiksi.

Syö keksit teen tai kahvin kera.

Vinkki

Voit käyttää myös pelkästään seesaminsiemeniä.

Voit korvata puolet pistaasipähkinöistä maapähkinämurskalla.

Seesaminsiemenet ei saisi uida siirapissa. Lisää ensin n. puolet ja tarvittaessa lisää.

Mitä vähemmän vehnäjauhoja sen parempia tulee. Kuitenkin taikina ei saa olla liian löysää, jotta siitä saa taputeltua keksejä.


Lähde: alkuperäinen resepti, tietoa

Ei kommentteja

Lähetä kommentti